Viikkoraha voi olla veropetos

Vanhempien avokätisesti jakamien sponssirahojen pimittäminen on rikos. Ilman niitä opiskelu voi kuitenkin pian olla joillekin mahdotonta.

Kela on ärsyttävän kiinnostunut opiskelijan tuloista. Asunnon omistaminen, apurahat ja puolison tienestit nielevät opintotukea, puhumattakaan itse ansaituista pennosista. On kuitenkin olemassa ehtymätön tulonlähde, johon Kela ei puutu lainkaan.

Äitien ja isien kukkaroista siirtyy jatkuvasti ilmaista rahaa kymmenientuhansien opiskelijoiden taskuihin. Se kattaa vuokria, tietokoneita, matkoja ja puhelinlaskuja, mutta ei vaikuta opintotuen määrään.

– Ei se ole Kelalle ongelma. Opintotukijärjestelmän tavoitteena on turvata jokaiselle tasavertaiset opiskeluoikeudet vanhempien taloudellisesta asemasta riippumatta, mutta on opiskelijan oma asia, miten hän talouttaan täydentää, sanoo Kelan etuuspäällikkö Ilpo Lahtinen.

Lahtinen jopa toivoo, että myös toisen asteen täysi-ikäisten opiskelijoiden tuesta poistettaisiin vanhempien tulojen vaikutus. Ehkä meidän 2000-lukulaisten nuorten odotetaan seisovan vakaasti omilla jaloillamme.

Toista oli ennen.

Nykymuotoista opintotukea alettiin maksaa 1970-luvulla. Aiemmin opiskelijan talous lepäsi varakkaiden vanhempien harteilla tai elämä rahoitettiin velalla. Jokunen ahkera opiskelija kävi myös töissä, muutama saattoi opiskella stipendien turvin. Työläisperheiden lapsille korkeakoulutus oli harvinaista herkkua.

– Aloittaessani opinnot vuonna 1979 sain opintorahaa 16 euroa kuussa. Asuin isovanhemmilla nimellistä vuokraa vastaan, siivosin Ylioppilastaloa ja olin Alkossa kesätöissä. Siihen aikaan kaikki myös nostivat opintolainaa, Lahtinen kertoo.

Opintorahan, asumislisän ja valtion takaaman opintolainan myötä vanhempien osuus opiskelijan elättämisessä pieneni, mutta perinne ei kadonnut kokonaan.

– Osittain itsestään selvästikin ne vanhemmat, joilla on varaa, tukevat lapsiaan taloudellisesti opintojen aikana, sanoo AYY:n sosiaalipoliittinen sihteeri Jenni Kuusivuori.

Ainon lukijoilleen viime vuonna teettämässä kyselyssä 36 prosenttia vastaajista sanoi saavansa rahaa vanhemmiltaan. Määriä ei ollut eritelty tarkemmin, mutta esimerkiksi opetusministeriön vuonna 2006 julkaiseman opiskelijatutkimuksen mukaan vanhemmilta tai sukulaisilta saadun tuen mediaani oli satanen. Taskurahoja, mutta sen ansiosta moni voi esimerkiksi tehdä vähemmän töitä.

Siis juuri niin kuin yhteiskunta haluaakin.

Tulorajoilla ja nopeaan valmistumiseen patistamalla opiskelijat voidaan pitää poissa opiskeluaikaa nielevistä palkkatöistä. Suunnitteilla oleva opintotukiuudistus pyrkii nopeuttamaan valmistumisaikoja entisestään. Vaihtoehdoiksi suositellaan lainaa, mutta sitä kaihtaville lisärahoitus on etsittävä muualta – kuten vanhempien kukkaroista.

– Vanhemmat tarjoutuivat antamaan minulle rahaa, kun muutin pois kotoa kahdeksan vuotta sitten, kertoo 27-vuotias, Helsingin yliopistossa opiskeleva Mari*.

– En olisi itse pyytänyt sitä, ja jos he välillä unohtavat laittaa rahaa, en soittele perään ellei ole aivan pakko.

Tällä hetkellä tilille siirtyy kuukausittain 250 euroa. Opintotukikuukaudet loppuivat vuosi sitten, eivätkä palkka ja yleinen asumistuki riitä kattamaan kuluja. Vanhempien kanssa järjestelystä ei juuri puhuta, eivätkä he ole asettaneet ehtoja sen suhteen, mihin rahat pitäisi käyttää.

Roikkuminen äidin ja isän kukkaronnyöreissä tuntuu olevan aihe, jolle kukaan ei halua antaa kasvoja. Laajan kyselykierroksen jälkeen vain Mari suostui haastatteluun – hänkin anonyyminä.  Onko kavereiden jupina taloudellisen napanuoran katkaisemisesta pelkkää kateutta?

– Luulen, että yleisen asenteen mukaan pitäisi päästä aiemmin irti vanhemmista. Se kuitenkin riippuu siitä, millainen suhde heihin ja raha-asioihin on. Eivätkä ihmiset muutenkaan puhu mielellään esimerkiksi palkasta, Mari sanoo.

Hänestä vanhempien tuki ei tunnu mitenkään ihmeelliseltä.

– Ei se hirveästi hävetä, kavereiden kanssa voidaan puhua aiheesta. Muuten en sitä kuitenkaan mielelläni kuuluttele.

Ansku, 24, puolestaan uskoisi vanhempien tuella elämisen hävettävän paljon. Hän ei ole saanut vanhemmiltaan avustuksia sen jälkeen kun aloitti työt opiskelun ohella.

– Sovittiin faijan kanssa, että selviän itsekseni. Nostan opintolainaa, joka kattaa puuttuvat tulot.

Ansku ei halunnut, että rahan ruinaamisesta tulisi tapa, josta olisi myöhemmin vaikea päästä eroon.

– Minulla on paljon tuttuja, jotka saavat tukea vanhemmilta ja voivat siksi keskittyä opiskeluun enemmän. Ei se ole väärin, mutta he eivät välttämättä käsitä rahankäyttöä eivätkä saa kokemusta siitä, millaista on pärjätä pelkällä pienellä palkalla, hän pohtii.

Häpeä ja kokemattomuus raha-asioissa eivät ole ainoita haittoja, jotka vanhempien avokätisyydestä saattavat seurata. Yli neljän tonnin rahallinen tuki kolmen vuoden aikana edellyttää lahjaveroilmoituksen tekoa. Sen laiminlyöminen voi johtaa veronkorotukseen tai pahimmassa tapauksessa veropetossyytteisiin. Monille lakipykälä on yllätys.

– Ei tullut mieleenkään, että vanhempien antama tuki kuuluu kellekään! Tiesin vain, että se vaikuttaa toimeentulotuen saamiseen, Mari huudahtaa.

Lahjaveroa ei kuitenkaan Veronmaksajien Keskusliiton mukaan kierretä ainakaan tahallaan, eikä sen maksamiseen houkutella verovähennyksillä. Tosin itse verokaan ei ole päätähuimaava – alle 17 000 euron summasta veroja jää maksettavaksi kiinteä sata euroa ja seitsemän prosenttia neljä tuhatta ylittävästä summasta.

– Suomalaiset ovat rehellisiä. Avustusten ajatellaan olevan enemmän elatusta. Esimerkiksi lapsen ensiasunnon hankkimisesta tulee kuitenkin jonkin verran kysymyksiä, kertoo lakiasiain johtaja Vesa Korpela.

Verottajan leväperäinen suhtautuminen opiskelijan pimeisiin lisätienesteihin ihmetyttää. Kellään ei tunnu olevan mitään tietoa siitä, kuinka paljon vanhempien maksamista rahallisista lahjoista jää verottamatta, eikä asiaa kovin innokkaasti pyritä seuraamaankaan.

Rikollista toimintaa katsotaan läpi sormien, koska oman lapsen tukemisen ajatellaan olevan tavallista huolenpitoa. Pitäähän sieltä kaupasta voida ostaa myös leikkelettä leivän päälle.

Veronkierrosta kärähtämisen vaarakaan ei ole suuri, ellei opiskelija ole sattunut laittamaan sponsorirahojaan säästöön vaikkapa asuntoa tai autoa varten. Verottaja voi ihmetellä, miten pienituloisen tilille on yhtäkkiä tupsahtanut tuhansia euroja.

Tulevaisuudessa lahjarahoista kannattaa kuitenkin pitää parempaa kirjanpitoa, sillä opiskelijan omien tienestien rooli saattaa pian olla entistä tärkeämpi.

Joulukuussa Jyväskylän Ylioppilaslehti maalaili kuvaa maksullisesta kakkostutkinnosta, joka mahdollistettiin uuden yliopistolain myötä. Haastatelluista yliopistojen rehtoreista suurin osa uskoi toisen korkeakoulututkinnon muuttuvan maksulliseksi viimeistään seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Eikä kyse ole enää pelkistä epäilyistä: helmikuun puolivälissä valmistui opetusministeriön työryhmän esitys, jossa he ehdottavat korkeakoulujen lukukausimaksujen ottamista mukaan seuraavan hallitusohjelman valmisteluun.

Lukukausimaksut voisivatkin merkitä paluuta 70-luvulle, aikaan, jolloin vain rikkaiden perheiden lapset pääsevät korkeakouluihin. Jylkkärin jutussa rehtorit väläyttelivätkin ideaa opintoseteleistä tai varallisuuteen perustuvasta lukukausimaksusta.

– Tutkintojen maksullisuus olisi suuri tappio yhdenvertaisille mahdollisuuksille saada korkeakoulutus. Stipendijärjestelmät ja muut vastaavat kompensaatiokeinot eivät olisi missään tapauksessa riittäviä keinoja poistamaan maksullisuudesta syntyvää eriarvoisuutta, Kuusivuori AYY:sta huomauttaa.

Ja ainahan on olemassa muualta Euroopasta tuttu malli, jossa vanhemmat elättävät opiskelevan jälkikasvunsa kokonaan.

Suunnitelma rajaa kuitenkin väistämättä korkeakoulutuksen ulkopuolelle ne, jotka tulevat köyhistä perheistä ja elävät jo nyt toimeentulonsa rajoilla. Koulutuksellinen tasa-arvo, johon opintotukijärjestelmällä tähdättiin, uhkaa romuttua 40-vuotisen taipaleensa jälkeen.

– Mikäli Suomesta ei tahdota uus-agraarista yhteiskuntaa, on maksuton koulutus ja tietopääoman turvaaminen hyvinvointimme – miksei myös kansainvälisen kilpailukyvyn – ehdoton edellytys, Kuusivuori kuittaa.

* Marin nimi on muutettu.

Teksti Ida Valpas

Kuvitus Anssi Kokkonen

Julkaistu Ainossa 2/2010